Jussi Mäkipelto

Tietotekniikan diplomi-insinööri

Jussi Mäkipelto on Liberaalipuolueen eduskuntavaaliehdokas Vaasan vaalipiirissä. Olen Pietarsaaressa syntynyt ja kasvanut ja Oulussa kouluttautunut tietotekniikan diplomi-insinööriksi. Työt toivat minut Kaustiselle, ja täällä asumme. Työaikani kuluu mediapalvelimien tuotekehitystiimissä, ja vapaa-ajalla olen viihtynyt laduilla ja tuntureilla. Perhearjen pyörittäminen ottaa oman aikansa, ja se mitä jää, olen antanut yhteisen hyvän edistämiseksi Liberaalipuolueen kautta.

Minulle on tärkeää, että myös lapseni saavat hyvän koulutuksen, ja yhteiskunta on heille turvallinen. Lapsuuteni muistot lamavuosien keskeltä ovat saanut minut pohtimaan, miksi silloin leikattiin vääristä asioita. Tämän takia olen halunnut löytää kaikki ne menokohteet, jotka ovat hyviä, mutta eivät välttämättömiä, ja joita meille hyvien vuosien aikana on valtion budjettiin kerääntynyt aivan liikaa. Varmin tapa välttää laman virheiden toistuminen on niistä oppiminen, ja karsia toissijaisista menoista ennen kuin joudumme kiireellä ja pakon edessä leikkaamaan vääristä asioita, kuten koulutuksesta.

🇫🇮 Suomeksi 🇸🇪 På svenska 🇬🇧 In English

Liberaalipuolue - Vapaus valita on laajaa yksilönvapautta ja elinkeinovapautta edistämään pyrkivä puolue. Lähtökohtaisesti ihmisillä on oikeus elää elämäänsä vapaasti haluamallaan tavalla, kunhan he eivät loukkaa muiden ihmisten vastaavaa oikeutta tai vahingoita ympäristöä. Vapaa yhteiskunta on sekä itseisarvo että väline tuottaa hyvinvointia kaikille ihmisille.

Liberaalipuolue - Vapaus valita on laajaa yksilönvapautta ja elinkeinovapautta edistämään pyrkivä puolue. Lähtökohtaisesti ihmisillä on oikeus elää elämäänsä vapaasti haluamallaan tavalla, kunhan he eivät loukkaa muiden ihmisten vastaavaa oikeutta tai vahingoita ympäristöä. Vapaa yhteiskunta on sekä itseisarvo että väline tuottaa hyvinvointia kaikille ihmisille.

#LeikattavaaLöytyy, mutta ei peruspalveluista

Valtion toissijaisia menoja voidaan leikata 9,1 miljardia € ilman, että peruspalveluiden rahoitukseen tarvitsee koskea. Leikkaamalla muista menoista, haluan varmistaa että raha riittää mm. koulutukseen, terveydenhoitoon, turvallisuuteen ja sosiaaliturvaan.

Työn verotukseen 4,3 miljardin € kevennys

Priorisoimalla valtion menoja ja muuttamalla verotuksen painopistettä työn ja yrittämisen verottamisesta kohti haittojen ja kulutuksen verotusta, voidaan työn verotusta laskea yhteensä 4,3 miljardin edestä

Enemmän tukea Ukrainalle

Suomen tulee merkittävästi lisätä tukea Ukrainalle ja täydentää EU:n pakotepaketteja laajemmilla kansallisilla pakotteilla.

Jussi Mäkipelto - Liberaalipuolue

Instagram

Arkea ja kohokohtia

Facebook

Pidemmin

YouTube

Kerron miten asiat ovat

Sähköposti

jussi.makipelto
liberaalipuolue.fi